sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Viikonlopun satoa!

Lauantaina "Salsa" Br Kätevä Emäntä ja Laura kävivät BH kokeessa ja suorittivat sen hyväksytysti. Salsan nimen eteen saa tästedes liittää kirjaimet BH. Paljon Onnea Laura ja Salsa!
 
Facebookista varastettu viesti: "Sani" Br Imelda ja Diana tokosivat AVOimen luokan 1.s tuloksen pistein 169. Dianalle ja Sanille myös Paljon Onnea!
 
Sunnuntaina oli myös "Heimo" Br Indiana Jones luonnetestissä.
Hanna: Varastin sun tekstin sivuiltasi, anteeksi!
 
Heimon luonnetesti – check
Päätin vihdoin siis käyttää Heimoa luonnetestissä. Mielestäni ei ole ollut oikein valmis siihen aiemmin. Eikä muutenkaan ole ollut hoppu, kun ei ole ollut erityistä tarvetta saada lt-tulosta.
Käytiin Helsingissä bortsu&kelpieyhdistyksen (SBCAK Ry) järjestämässä kokeessa, tuomareina Pirjo Ojala-Laine ja Auli Kiminki. Ja siis käsittääkseni eniten ”toimessa” oli joku tuomariharjoittelija. Jäi vähän hämärän peittoon, kun eivät esittäytyneet.
Pisteet jakautui näin:
Toimintakyky: -1 pieni
Terävyys: +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +2 kohtuullinen
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Temperamentti: +1 erittäin vilkas
Kovuus: -2 pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntatoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: ++ Laukauskokematon
+90p.
Pisteet ei tosiaan päätä huimaa määrällisesti. Pimeässä huoneessa se ’jäätyi’, ei vaan hakenut mua vaikka kutsuin kuinka. Lisäksi joutui aika pitkään houkuttelemaan kelkan ja tynnyrin luokse. Sellaiset ainakin aiheutti noita miinuskohtia. Ja laukauksissa oli vaan vinkuvainen ja levoton. Erityisenä plussana mainittakoon puolustushalu. Olin ajatellut, että ei ainakaan niin täysillä puolusta, mitä teki nyt!
Kuitenkin kuultiin lähinnä kehuja arvostelussa. Ollaan kuulemma hyvä tiimi Hempsun kanssa. Muitakin kehuja oli, ja nekös mieltä lämmittää! Heimo tosiaan tekee mulle hommia täysillä, sen näki tuolla testissäkin. Leikki ihan täysillä ja oli muutenkin niin hauska heppu :D
Videokuvaakin löytyy myöhemmin, stay tuned….
 


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Hän saapui keskiyöllä!


Vihdoinkin yli 1.5 vuoden etsimisen ja useitten pettymysten jälkeen saapui pieni koirapoika Suomeen Puolasta. "Nemo"  A Game of Thrones from Animki on syntynyt Puolassa 21.1.2013.

Hieman piti jännityksessä pennun tulo Suomeen mutta kaikki meni lopulta ihan suunnitelmien mukaan.

Lissu the kuriiri lensi varta vasten Varsovaan hakemaan Nemon kotiin.





Nemo tulee asumaan Veera Tervasmäen perheessä ja Veera tulikin hakemaan Nemoa kotiin kanssani kentältä. Kuvassa ensikosketus molemminpuolin. Ensimmäinen yö Suomen kamaralla oli minun luona ja täällä olikin vastassa pari kuukautta vanhempi tsekki-tyttö Elvi. Nemo yritti vähän leikkiä Elvin leluilla, mutta sepäs ei meidän prinsessalle oikein sopinut. Mutta eipä jäänyt Nemokaan ihan toimettomaksi. Ihan piti väliin mennä kun niin hitsin kiva lelu oli.


Eka yö sujui rauhallisesti ja nukkumaan päästiin puolen yön jälkeen. Nemo oli myös kovin nälkäinen, olihan edellinen sapuska ollut joskus aamulla. Ja hyvin maittoi pikku iltapala pennelle!
Seuraavana päivänä Veera lähtikin omaan kotiin pennun kanssa ja taisi se olla mieluinen yllätys ainakin Veeran tyttärelle, Kialle!
Nemo
Nemon omistaa Veera Tervasmäki, Marjo Halmiala Kennel Amazeme ja Anita Korhola

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Salsalle 1.s tulos tokon AVOsta!


Eilen lankalauantaina Vuokkoset areenalla Laura ja Briskness Kätevä Emäntä "Salsa" tokoilivat 1.s tulokseen pistein 177.5. Sijoitus oli 4 / 20.


PALJON ONNEA LAURA JA SALSA!

Viereinen kuva on meidän edellisen sunnuntain möllitokosta, josta parivaljakko sai suurinpiirtein samat pisteet Oravan Jaanan tuomaroimana.


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Keenalle tokosta 1.s tulos

3.2.2013


Briskness Jeanne D' Arc "Keena"
ja Emmi tokoilivat upeasti heidän ekassa kisassaan. 
Tuomarina toimi Ilkka Sten.

192 pistettä  KP ja 2.s sijoitus!

PALJON ONNEA EMMI JA KEENA !


Kuva: Emmi Viirros

Uusi vuosi ja uudet kujeet vol. 2


Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä ja blogi on elänyty hieman hiljaisesti. Johtuu kyllä lähinnä siitä, että minulla ei ole taitoa laittaa uutta alulle. Kuvien kanssa kun alkoi kummasti tökkimään ja en tiedä onnistuuko se tämän vanhan kanssa enää.

Paljon on tapahtunut sekä ilosia että vähemmän iloisia asioita.
Aloitan niistä vähemmän iloisista.

Ihan vuoden viimeisinä päivinä astutin Ilonan Lakulla ( Tronic Ibizorr ) mutta valitettavasti Ilona jäi tyhjäksi. Liekö sitten syynä uroksen korkea ikä ( kohta 12v. ) ja vähän aikaisemmin loppunut antibioottikuuri messarista saadun yskän hoitamiseen tai joku muu syy.  Alunperin olin ajatellut, että teen kaksoisastutuksen jos astutus ei onnistu kunnolla, Jerryn kanssa, mutta kun astuminen oli kuin oppikirjasta, en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Näin jälkeenpäin on helppo olla viisas ja todeta, että olisi pitänyt tehdä niin.
Mutta kun en tehnyt.
No, pentuprojekti siirtyi sitten puoli vuotta eteenpäin ja seuraavalla kerralla käytän Jerryä!

Sitten niitä iloja!
Tässä syksyllä jännättiin yhden toisen kasvattajan kanssa tsekkiläistä Open Gate kenneliä ja heidän pentuprojektiaan. Sieltä kun oli tulossa meille mahdollisesti uros. No eihän sieltä sitten kuitenkaan sitä poikaa tullut meille, vaan tuli tyttö minulle.  Tästä reissusta juttua täällä!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Vuosi vaihtui jälleen kerran ja aina vaan nopeammin ja nopeammin! Vastahan se 2012 alkoi ja nyt porskutellaan jo 2013 vuodessa!

Tällaista oli joulun aikaan eli lunta tuli taivaan täydeltä, joka nyt valitettavasti on vaihtunut uuden vuoden vesisateeseen. Paljon ei kyllä huvita lenkkeillä muuta kun pakolliset kuviot!
 
Yhteenvetona vuodesta 2012 on jäänyt paljon mukavia muistoja kasvattien menestyksestä eri lajeissa;
 
Jeriko ja Sabina ovat käyneet paimennuskisoissa saavuttaen siellä PAIM1 ja PPR1  tittelit. Lisäksi he siirtyvät sekä tokossa että agilityssä kuninkuusluokkiin!
 
Heimo ja Hanna ( Maija ) kisasivat ekat voittajaluokan kisat hausta ja saavuttivat heti HK3 koularin. Myös alokasluokan tokosta tuli Heimolle 1.s tulos. Agilityssä Maijan ohjaamana 3.s luokkaan!
 
Urpo ja Mari sekä Salsa ja Laura saavuttivat TK1 koularit. Rasmus, Keena ja Ilona suorittivat BH kokeen hyväksytysti. Rasmukselle ja Ilonalle lisäksi vielä tokon alo luokassa 1.s tulos. Jedda ja Hopsu saivat agilityssä siirron 3.s luokkaan. Kerttu ja Piia tokossa avo luokasta 1.s tulos
 
Paljon Onnea vielä kerran kaikille ja jatketaan samaan malliin 2013!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

BH Briskness Komisario Palmu

Tänään Nurmijärvellä Rasmus & Br Komisario Palmu ja Jaana suorittivat BH kokeen hyväksytysti!
Paljon Onnea Jaana ja Rasse!

Aiemmin tällä viikolla 24.10 tuli K-pentueelle täyteen 2 vuotta.
Isot onnittelut Krikille, Kurkolle, Urpolle, Nepulle, Rasmukselle ja Salsalle!

tiistai 16. lokakuuta 2012

R . I . P Briskness Chianti Ruffino "Nelson"

R . I . P
Briskness Chianti Ruffino
 
 
8.4.2001 - 16.10.2012
 
Tänään tuli suruviesti pohjoisesta. Nelson oli menehtynyt matkalla eläinlääkärille! Nyt on Nepen hyvä olla. Ei ole kipuja enään.
Lämmin osanottoni sinne Tervolaan! Hyvät muistot jäi partiopojasta! 

maanantai 15. lokakuuta 2012

Hopsulle luokkavaihto!

Hopsulle eilen Liedossa 0-rata ja luokkavaihto sijoituksella 2.
Paljon Onnea Nina ja Hopsu!

http://www.youtube.com/watch?v=hYh9yLGvAgU

lauantai 13. lokakuuta 2012

Rasmus 1.s tulos!

Tänään Jaana ja Rasmus Br Komisario Palmu saivat 1.s tuloksen tokon alokasluokassa Porvoossa pistein 170.  Paljon Onnea Jaana ja Rasse!  Kuva Ojangon kisasta!