Perjantaina kävin koko nelikon kanssa eläinlääkärin vastaanotolla. Kira sai nyt sitten sen Propalinin pissankarkaukseen. Viime aikoina kun se on ollut melkein lähes päivittäistä. Enää en kestänyt sitä itse ja toki oli Kirakin jo joskus vähän nolona. Viikko sitten sunnuntaina, se oli pissannut sänkyyn, pesin kaikki petivaatteet ja laitoin puhtaat, raikkaat lakanat petiin. Illalla käytin koirat iltapisulla ja sisälle tullessaan Kira meni mun punkkaan maate. Menin sinne kohta itsekin ja aattelin, että saat nyt nukkua siinä, kunhan siirrän sinua vähän. Niin kuinka ollakaan, taas oli lämmin pissa tullut juuri siinä paikassa. Ei muuta kun taas petivaatteita vaihtamaan. No josko nyt helpottaisi meidän kummankin eloa.
Almalta ja Ilonalta tyhjennettiin anaalirauhaset ja Alma sai lisäksi molemmat rokotukset.
Taran toinen silmä on kummallisen näköinen ja veikkaus on että se on jo kokonaan sokeutunut. Myös toinen alkaa näyttää siltä, että se on sokeutumassa. Maanantaina menen vielä Porvooseen silmälääkärin vastaanotolle ja sitten tehdään päätös sen kanssa, aletaanko vielä hoitamaan jotenkin vai ei. Se on selvää, että täysin sokeaa koiraa en halua pitää. Kumpa olisikin rohkeutta tehdä se vapauttava päätös, mutta ei. Se on vaikeaa. Onhan Tara ollut minulla 13.5 vuotta....
1 kommentti:
Tervehdys!
Toivottavasti Kiralla olo helpottuu ja tilanne siitä myös!
Voi Taraa, toivottavasti kaikki sujui parhain päin! Voimia sinne teille ja Taralle erikois halauksia ! Lämpöisin terveisin Kaisu&Rudy
Lähetä kommentti