keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Näyttelyitä ja aksaa!

Viikonloppuna oltiin SBCAK:n erikoisnäyttelyssä Lemillä. Omista kasvateista oli mukana Rasmus, Salsa ja Kira-muori.  Rasmus sai ERIn ja oli luokan 2:n, Salsalle ERI ja luokan 4:n ja Kiralle ERI ja vetskujen 3. Ihan kivasti kaikki meni.
Sannalle iso kiitos Salsan ja varsinkin Kiran esittämisestä siinä kaatosateessa.  Kyllä vanhat koirat saivat oikein kunnon ryöpyn niskaansa.  Kira on kyllä melkoinen virtapaukku vieläkin yli 11 vuoden iässä. Välillä piti roikkua hihnassa kehässä ja muutenkin hillua.

Sabina ja Jeriko oli ollut agilityssä kakkosluokassa saaden toisen 0-radan sijoittuen toiseksi!
Tosi isot onnittelut taitaville!

Niin ja se Ilona aloitti sitten sen juoksun sunnuntaina. Sitähän se surkea BH:kin tiesi. Ilona kun on juoksujen lähestyessä, niitten aikaan ja vielä sen jälkeenkin vähän turhankin ätö.  Hieman se nyt hankaloittaa, kun 5.7 alkaa se meidän leiri ja leiriemännän koira on juoksussa. Onneksi se on siinä vaiheessa jo lopuillaan.

Juhannus sujuukin sitten minulla navettahommien parissa Mäntsälässä. Kun ei ollut muita suunnitelmia, lupauduin hommiin. Kuluuhan se juhannus niinkin ihan mukavasti, eiks vaan!

Hauskaa Juhannusta kaikille!

1 kommentti:

Sabina kirjoitti...

Hyvä Rasse ja Salsa! Ja hyvää juhannusta Anitalle, Iipille, Almalle ja Kiralle, sekä muille kasvateille ja niiden omistajille! :)