torstai 6. tammikuuta 2011

Hyvää Vuotta 2011!

Vuosi vaihtui rauhallisesti ja mikä parasta, koirat eivät paukuista stressanneet. Pennut lähtivät kaikki viikkoa ennen joulua ja rauha palasi Riimukujalle. Kaikilla tuntuu menevän mukavasti uusissa kodeissa ja pennut oppivat koko ajan uusia asioita. On vaan tuo pentujen teettäminen sen verran työlästä työn ohella, että ihan heti ei pentuja ole tulossa. Onni oli tällä kertaa minun loistavat kenneltytöt; Mari, Sanni ja Emmi.

Tällä hetkellä minulla asustelee täällä kanssani Alma ja Ilona. Kira on väliaikaisesti adoptoitu Outille ja Ramille tuohon 5 km päähän jossa käyn aina välillä kyläilemässä.

Ei kommentteja: