maanantai 10. lokakuuta 2011

Ilona luonnetestissä 9.10.11

Ilona oli luonnetestissä 9.10.2011 Ilonan nimipäivänä.  Tässä kuvassa se yrittää tehdä vaikutuksen tuomariin esittämällä nimensä mukaisesti ( Ilona Staller ) "rintavarustustaan".  Se nyt ei kyllä tässä tapauksessa ihan riittänyt.
Keppileikkiin lähdettiin suht mukavasti vieraan miehen kanssa, vaikka sitä hieman epäilinkin.
Kelkka oli sitten jo hieman suurempi mörkö, mutta kohtuullisesti vielä siitä selvisi.  Käveli jopa ihan omin jaloin läheltä kelkkaa eikä sitä tarvinnut viedä jemmaan kesken testin.

Hyökkäävä ihminen oli sitten se eka hieman hankalampi. Lea tuli todella uhkaavasti huppu päässä vähän niinkuin humalainen öristen kohti ja mielestäni veti vähän liian pitkälle.  Lopputestin ajan Lea olikin se mörkö Ilonalle.
Ylösnousseesta haalarista Ilona ei niinkään välittänyt mutta tynnyri oli paha juttu.  Siinä meinas eväät loppua ja vähän loppuivatkin.  Tuli kuitenkin katsomaan houkuteltuna sitä.
Pimeässä huoneessa mörkö-tuomari Lea tuli istumaan minun viereen ja sehän ei Ilonalle sopinut että se kamala nainen istuu siellä minun vieressä. Tuli kuitenkin houkuteltuna.
Tässä kuvassa ollaan jo loppuvaiheessa, jäljellä seinähyökkäys ja ampuminen.  Seinässä Ilona ei sanonut sanaakaan ja ampumisesta tuli laukauskokematon.

Arvostelu:
Toimintakyky:  - 1   Pieni
Terävyys:  +1  Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu:  +1  Pieni
Taisteluhalu:  +2  Kohtuullinen
Hermorakenne:  +1  Hieman rauhaton
Tempperamentti: +3  Vilkas
Kovuus:  -2  Pehmeä
Luoksepäästävyys: +3  Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus:  ++   Laukauskokematon

Kokonaispisteet:  + 116   Hyväksytty luonnetesti

Ei kommentteja: